keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kateus ei kaunista ketään

Äh, pöh ja möh.
Mua eittämättä nolottaa tunnustaa tämä, sillä se on yksi seitsemästä kuoleman synnistä, mutta muhun on iskenyt kateus. Tarkemmin sanottuna vauvakateus. En varsinaisesti osaa pukea sanoiksi tätä olotilaa, mutta yritetään nyt kuitenkin..
Meidän lähi- ja tuttavapiirissä tupsahtelee vauva-uutisia kuin kärpässieniä sateella. Lieneekö sateinen kesä syy siihen, että pariskunnat on viihtyneet vällyjen välissä. Toki olen vilpittömästi jokaista paria onnitellut, mutta silti jokainen kerta tunnen sisimmissäni pienen kateudun terävän piston. Eikä tämä ole kovin mukavaa! En olisi voinut ennen kuvitella, että voisin olla näin kateellinen jollekin jostain, mikä saa hänet iloiseksi! Työmaailmassa olen aina iloinnut menestyjistä, ystävieni urheilusaavutuksia olen jaksanut kehua muillekin ja muutenkin olen aina saanut voimaa ystävieni onnesta. Siksi nyt häpeän tätä kateutta, jota tunnen odottavia tuttaviani kohtaan. Minua suoraan sanottuna inhottaa ajatus heidän jännittävästä odotuksesta ja elämänmuutoksesta, kun minä edelleen sohvalla maaten kirjoitan blogia, kun ei ole muutakaan tekemistä. Kohta käyn taas partsilla tupakalla ja palaan sohvalle. Haluaisin jo tunkea tyynyn paidan sisään peilin edessä, lukea lastenvaunu-arvosteluja ja selailla värikarttaa lastenhuoneeseen! Mutta edelleen tässä sohvalla olen ja odotan seuraavaa tupakkaa.

Häpeän lisäksi tajuan, että kateuteni on myös täysin turhaa, sillä oma yrittämisemme ei ole edes varsinaisesti alkanut. Ymmärtäisin tätä olotilaa paremmin, jos jostain syystä emme voisi saada omia lapsia tai olosuhteet eivät olisi sille otolliset. Mutta kun mikään ei ole meidän lisääntymisen esteenä! Ymmärrän miesten kateuden esim. autoista tai urheilumatsien eturivin paikoista, sekä naisten kateuden rikkaasta lääkäri-miehestä, mutta että vauvakateus! Voi kuinka typerää! Nyt pitäisi vain osata käsitellä tämä esi-odotus, eli odotus ennen varsinaista raskautta.
Mutta kun en osaa.

Nyt siis todella kaipaisin vertaistukea, eli oletko Sinä kokenut tai kuullut vastaavanlaisesta vauvakateudesta? Ja miten tästä pääsee eroon?!
Asiaa pohdiskellessa alan valmistamaan  kanttarellikeittoa sienisaaliista, josta monen kyllä sietäisi olla kateellinen ;)

Ja loppuun laitan pätkän meidän vihkirunosta, joka liippasikin lähempää kuin uskoinkaan:

'Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä
ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun itsekin olen itselleni täysin sietämätön,
en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.'


5 kommenttia:

Aihio kirjoitti...

On kyllä tuttu tunne. Ikävä tunne, ja kieltämättä sitä häpeää, vaikka tietää ettei tunteelle ole mitään järkevää syytä :( mutta ainakin mulla se on menny aikaa myöten ohi. Tai ainakin heikentynyt...

tyttöankka kirjoitti...

Hei onnea naimisiin menosta! :)

Tunnistin myös tuon vauvakateus -tunteen. Hämmästyin jo joskus kaksi vuotta sitten omaa kateuden/katkeruudentunnettani, kun tuttava kertoi raskaudestaan. En silloin edes vielä halunnut itse lasta. Ehkä kuitenkin alitajuisesti halusin.

Ajatukset menee menojaan. Ei niistä kannata itseään syyllistää. Itse yritän ajatella niitä hyviä asioita, joita omassa arjessa ja elämässä on. Se helpottaa.

Jenna kirjoitti...

Minäkin voin myöntää syyllistyneeni vauvakateuteen yhtälailla.. :( Serkkuni sai juuri parikuukautta sitten pojan ja toinen serkkuni odottaa samoin siskopuoleni.. Paraskaverini sai vuosi sitten lapsen ja sen seurassa on tullut vietettyä useempikin päivä ja nyt he alkavat yrittämään toista.. Herää vain kysymys, että miksi emme mekin voisi jo saada toista :( noh kuhan nyt ensin saataisiin se ensimmäinenkin :D

Laura Kyntölä kirjoitti...

Heippa kaikki ja KIITOS viesteistä! On todella lohduttavaa huomata, että en ole ainoa joka tuosta häpeällisestä kateudesta kärsii! :)
Nyt on alkanut mullakin taas helpottamaan, mutta asia on kyllä pyörinyt mielessä.. Kiinnostaisikin kuulla, oletteko uskaltaneet puhua tuosta kateudesta kumppanillenne tai ystäville? Ja jos olette, miten asiaa on käsitelty?
terkuin, Piitu-Liinu

Jenna kirjoitti...

Itse en ole uskaltanut puhua kateudestani kenellekkään, koska ajattelen vain sitä kuinka mieheni tai ystäväni nauraisivat minulle.. KOska koko kateus juttu tuntuu minusta itsestäni todella häpeälliseltä :(