keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Musta tuntuu..

Ai miltä musta tuntuu?

Musta tuntuu itsekkäältä. Surulliselta ja itkuiselta. Todella epäreilulta. Tuntuu siltä, että mua rangaistaan jostain. Mitä pahaa olen tehnyt? Tuntuu myös yksinäiseltä. Olen kertonut, miten paljon omaa lasta toivonkaan, mutta se tuntuu vähättelyltä. Tekisi mieli huutaa ja itkeä täyttä huutoa. Miksi joka viikko joku tuttu ilmoittaa vauva-uutisia! Milloin on meidän vuoro?
Tekisi mieli alkaa itkemään räkä valuen joka kerta kun kaupoilla näen pienet kengät tai potkupuvun. En juurikaan saa sanaa sanottua, kun kysytään mitä minulle kuuluu. En halua sanoa mitään, kun haluaisin vain kertoa sisälläni kasvavasta elämästä. Haluaisin ostaa pienen tutin ja antaa sen miehelleni hänen tullessaan töistä kotiin, jolloin hän puhkeaisi onnenkyyneliin. Haluaisin askarrella pienen valokuva-albumin, jossa olisi meidän vauvakuvia ja viimeisellä sivulla ultaäänikuva meidän vauvasta. Haluaisin valita värikartasta lastenhuoneen maalin. Haluaisin pysäyttää lisääntymisen kaikilta muilta.

Tuntuu kuin joku kuristaisi koko ajan ohuella siimalla kaulaani enkä voi hengittää kunnolla. En voi katsoa pienten lasten vanhempia silmiin, sillä pelkään kateudessani sanovani jotain todella typerää. En halua keskustella mistään. En haluaisi oikeastaan tehdä mitään muutakaan. Voisin käpertyä pieneen pimeään huoneeseen odottamaan odottamista. Itseasiassa tuntuu, että olen jo siinä pimeässä huoneessa. Huoneessa, jossa ei ole ikkunoita. Ei mitään nähtävää, eikä mikään tunnu miltään. Tuntuu kuin siltä huoneelta, pieneltä ja pimeältä.
Tuntuu että voisin lyödä jokaista, joka vähättelee haluani saada lapsi. Miksi vauvojen pitää tulla kun ne on tullakseen? Koska se on? Voisin repiä pään irti niiltä, jotka nauravat harhaluuloilleni, että jokainen kehoni hetkellinen muutos viittaisi raskauteen. Haluaisin vaientaa jokaisen odottavan naisen, joka mielestään antaa minulle hyviä ohjeita miten edesauttaa asiaa. Mikä minussa on vikana, kun hedelmöittyminen ei onnistu? Minusta tuntuu vajavaiselta, vialliselta. Olen huono.

Näin vastaisin jos kysyisit miltä minusta tuntuu. Sen sijaan kysyt, mitä minulle kuuluu.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Diagnoosi: nainen.

Pahoinvointi. Rintojen arkuus. Nälkä. Väsymys. Tukkoinen nenä. Mielialan vaihtelut. Pissahätä.

Muun muassa nämä edellä mainitut asiat on listattu raskauden ensi-oireiksi. Monet odottavat ystäväni valittelevat samoista oireista. Yhtä närästää, toisella on selkä kipeä ja kolmannella on krooninen nälkä. Samoista oireista saa lukea loputtomiin laittamalla Google-hakuun raskauden ensi-oireet. Mutta kun oikein alan asiaa ajattelemaan, niin minulla on aivan samat oireet!

Viime aikoina on alkanut kummasti väsyttämään, pimeys on siis saapunut Suomeen. Nälkä kurnii jatkuvasti, pitäisi syödä säännöllisemmin. Varpaita paleltaa ja nenä on tukkoinen, perinteinen flunssahan se. Tissit on jälleen kipeät, menkat tulossa. Mielialat vaihtelee kuin Persujen kannatus, PMS. En siis ole raskaana, mutta kaikki samat oireet minulta löytyy.

Kaikki nämä minua vaivaavat 'oireet' ovat siis täysin luonnollisia, ns. naistenvaivoja. Mutta koska toivon Joulupukilta omaa lasta enemmän kuin mitään, tulkitsen jatkuvasti jokaisen kroppani kuiskauksen oireeksi mahdollisesta raskaudesta. Pieninkin nipistys vatsassa saa minut pysähtymään ja miettimään, joko se munasoluni kiinnittyi. Ja vaikka tiedän, ettei juurikaan mikään muu, kuin sininen plus-merkki pissaisessa tikussa vahvista siunattua tilaani, jaksan silti uskoa ja toivoa että nyt on tärpännyt. Menkat saapuvat joka kuukausi yhtä täsmällisesti kuin Hesari postiluukusta, joten odotan joka kuukausi kauhulla tuota 'tuomiopäivää', jolloin yleensä herään aamuyöstä vatsakipuun ja verenvuotoon. Nyt tuo kirottu päivä on laskettu saapuvaksi 14pv, joten odotan saapuvaa perjantaita jälleen kynsiä purien.

Tämä raskauden ensi-oireiden lista on siis aiheuttanut minulla luulosairautta, joka on jo saanut minut mm. vähentämään kahvinjuontia ja lopettamaan uusien vaatteiden shoppailun, kun ne ei kuitenkaan sitten mahdu enää päälle. Olen myöskin ehtinyt jo miettimään alkoholitonta illanviettoa serkkuni syntymäpäivillä ensi viikolla, mikäli perjantai ei olekaan punainen. Yritäpä tässä nyt sitten elää ihan normaalisti sen ajatuksen mukaan, jota saan kuulla jatkuvasti, 'kyllä se sieltä tulee, kun on tullakseen'. Vaikka itsekin hoen tuota rasittavaa sanontaa ystävilleni, jotta kuulostaisin mahdollisimman rauhalliselta, joudun myöntämään, että rauhallisuus ja minä emme edes mahdu samaan lauseeseen. Odottavan aika on pitkä. Todella pitkä. Raskaana jo olevilla se on aika tarkalleen yhdeksän kuukautta, mutta meillä esi-odottavilla se on täysin määrittelemätön.

Olisiko siis kohtuullista lopettaa listaamasta näitä 'oireita' raskauden oireiksi, kun naiset niistä kärsivät joka tapauksessa! Täten julistan, että väsymys, nälkä, kiukkuisuus, vatsa- ja selkäkivut, tukkoinen nenä ja rintojen arkuus ovat TÄYSIN NORMAALEJA ASIOITA, JOTKA EIVÄT LIITY RASKAUTEEN, VAAN NAISENA ELÄMISEEN!

Uskoisin, että kyllä jokainen nainen huomaa olevansa raskaana enemmin tai myöhemmin,viimeistään yhdeksän kuukauden kuluessa.