Everything happens for a reason

Kuten otsikko sanoo, uskon kohtaloon. Uskon, että kaikella, siis ihan kaikella on tarkoituksensa niin hyvässä, kuin pahassakin. Uskon myös, että joskus on kerättävä rohkeutta sulkea ovi takanasi, jotta voit avata uuden edessäsi. Mutta en ollut osannnut ajatella, että joskus sulkemasi ovi saattaa ollakin se oikea..

Tein intohimoisesti töitä edellisessä työpaikassani n. 3,5 vuoden ajan. Tuon kuitenkin suhteellisen lyhyen ajan aikana koin aivan valtavan suuria onnistumisia, kuin pettymyksiäkin. Ylitin välillä itseni ja aika ajoin myös muiden odotukset. Sain kokea ja nähdä asioita, joista monet voi vain haaveilla. Tapasin maailman luokan ihmisiä ja sain ikuisia sydänystäviä. Annoin kaikkeni tuolle työlle, usein ilman kiitosta. Kuitenkin jossain vaiheessa aloin kaipaamaan muutosta. Kuten useimmat ihmiset, aloin leipääntymään työhöni. Ystävääni lainaten: "Tyytyväisyys tappaa kehityksen". Ilmaisin tyytymättömyyteni ja haluni muutokseen esimiehelleni useaan kertaan ja jopa lopputilillä uhaten, kunnes vihdoin sain mitä halusin. Sain uuden viran, uudessa tiimissä. Olin onneni kukkuloilla!

Uutuuden vimmaani ei ikävä kyllä kestänytkään kauan, sillä hyvin pian sain tutaa uuden virkani kääntöpuolen. Yht'äkkiä tein tuplasti enemmän töitä, lähes samalla palkalla kuin ennenkin, sain entisten vähäistenkin kiitosten sijaan vain haukkuja ja arvostelua työstäni uudelta tiimiltäni. Innokkuus ja ilo, jotka ennen olivat siivittäneet työntekoani, olivat kuihtuneet minusta lähes kokonaan. Olin väsynyt ja onneton. Reilussa kahdessa kuukaudessa olin henkisesti ja fyysisestikin niin loppu, että jouduin irtisanoutumaan. Päätös oli yksi elämäni vaikeimmista, vaikkakin tilanteeni teki siitä helpon. Minulla kun ei ollut muita vaihtoehtoja.

Lähtöni jälkeen hoin niin itselleni, kuin muillekin, miten kaikella on tarkoituksena ja että minun olikin jo aika vaihtaa maisemaa. Uskoin täysin, että minun oli tarkoitus lähteä, sillä jossain minua odotti uusi ja vieläkin parempi työ. Nyt, 8kk myöhemmin löysinkin itseni aivan muualta, kuin olin ajatellut..

Olen jo useamman kuukauden ajan etsinyt uutta työpaikkaa, mutta mikään ei ole tuntunut houkuttelevan minua. Seuraan uskollisesti intuitiotani, joten aloin jo hieman huolestumaan, kun mikään työ maailmassa ei tuntunut omalta. Kuukausi sitten löysin vihdoin avoimen työpaikan, joka sai minut innostumaan. Laitoin hakemuksen menemään ja jäin jännityksellä odottamaan. Viime viikolla sain sieltä vastauksen, että olen tervetullut työhaastatteluun! Ehdin jo hihkua asiasta usealle ystävälle ja läheiselle, mutta jokin takaraivossani sanoi, että kaikki ei ole kohdillaan. Eilen sitten sain kyseisestä firmasta uuden sähköpostiviestin, jossa ilmoitettiin etten olekaan valittu haastatteluun, sillä hakemuksestani oli puuttunut työnäyte edellisestä työpaikastani!! Ja koska olen tunnetusti hyvin sinnikäs ihminen, otin pikimmiten yhteyttä vanhaan työpaikkaani ja pyysin luvan hakea tänä aamuna tarvitsemani näytteet. Menin 'töihin' heti aamu kahdeksalta ja aivan samantien tuntui, kuin olisin palannut kotiin. Vanhat työkaverit olivat juuri niillä samoilla paikoilla, mihin olin heidät 8kk sitten jättänyt. Halausten ja pikaisten kuulumisien jälkeen turisimme ja joimme kahvia aivan kuin en olisi ollut päivääkään poissa. Ehdin jopa unohtaa, miksi olin sinne päätynyt käymään. Onneksi työkaverini muistutti, että minun piti lähettää pyydetyt työnäytteet hakemaani firmaan. Sain aika pikaisesti vastauksen, että en silti enää ollut heidän haastattelulistalla.

Hymyilin.

Tajusin nimittäin sillä hetkellä, että minun ei ollut tarkoituskaan saada hakemaani työtä, vaan sen kautta silmäni avautuivat. Muistin taas sen intohimon, jolla olin aikoinaan työtäni tehnyt. Muistin elävästi sen fiiliksen jonka sain joka kerta, kun onnistuin työssäni paremmin, kuin mitä oli odotettu! Ensimmäistä kertaa yli vuoteen ymmärsin, mitä minä oikeasti haluan tehdä ja mihin olen luotu. Olin todella tullut sinne minne kuulunkin, eli kotiin. Oli siis lähdettävä, jotta voi palata.

Nyt kuitenkin paluuni ei olekaan enää aivan itsestään selvyys, sillä vanhassa työpaikassani on niin omistaja, kuin johtajat ja esimiehetkin vaihtuneet. Joudun siis kohtaamaan sen tosiasian, että en ehkä enää pääsekään sinne, minne oikeasti haluan. Mutta onko silläkin kenties tarkoituksensa?