Meillä jokaisella on omat roolimme, joita vaihtelemme tilanteen ja tunteiden mukaan. Ns. tilanne-rooleja ovat mm. äiti, puoliso, työkaveri, esimies, ystävä, sisko, miniä tai naapuri. Vaikkakin pyrimme olemaan omia itsejämme, on silti näissä rooleissa eroja. Esimerkiksi esimies voi olla tiukka ja määrätietoinen työpaikalla, mutta lämmin ja periksiantava äiti kotona. Ystävä voi olla villi bilettäjä ja porukan innostaja, mutta miniänä hän on hillitty ja rauhallinen. Nämä roolit eivät kuitenkaan määrittele luonnettamme, sillä välillä joudumme asettamaan itsemme myös rooleihin, joista emme itse välttämättä pidä. Näistä rooleista huolimatta on tärkeintä kuitenkin itse tiedostaa oma identiteettinsä ja olla sinut sen kanssa.
Toisenlaisia rooleja ovatkin tunne-roolimme.
Joskus tuntuu, että ujostuttaa, vaikkakin olisin muuten itsevarma. Toisinaan tunnen olevani herkkä ja haavoittuvainen, vaikkakin koen olevani vahva ja paksunahkainen. Vaikka olen muutoin kiltti ja empaattinen, toisinaan vastaan tulee myös tilanteita, joissa käyttäydyn kylmästi ja tylysti. Vaikka ujostelen usein miesten seurassa, sängyssä voin olla villipeto. Nämä tunne-roolit tulevat siis esiin esim. esiintymistilanteissa, riidoissa, kriiseissä, onnen hetkillä tai makuuhuoneessa.
Olenkin viime aikoina tarkkaillut näitä tunne-rooleja niin ystävissäni, kuin itsessänikin. Yksi ystäväni on mielestäni todella iloinen, vahva ja itsevarma. Näen hänen kuitenkin murenevan ja sulkeutuvan kuoreensa erään miehen toimesta kerta toisensa jälkeen. Toinen ystäväni omaa heikomman itsetunnon, mutta silti löytää rohkeutta muuttaa maasta ja kulttuurista toiseen. Kolmas ystäväni on rakkaudesta sekaisin, mutta kärsii mustasukkaisuudesta miestään kohtaan. Minä elämän vastavihityn elämää, josta monet haaveilee, mutta onneni ei aina olekaan niin kimaltavaa kuin miltä se saattaa näyttää. Olemme siis neljä naista, neljässä eri elämäntilanteessa ja monessa eri tunne-roolissa, mutta meitä yhdistää yksi asia..
Me kaikki näytämme toisillemme vain osan itsestämme. Puhumme ja jaamme keskenämme tunteemme, mutta koskaan emme täysin paljasta itseämme. Jokaisella meistä on syvimmät salaisuutemme, joita syystä tai toisesta emme kerro kenellekään. Yksi saattaa hävetä menneisyyttään, toinen ei uskalla paljastaa tämänhetkisiä todellisia tunteitaan ja kolmas pelkää tulevaa. Jollain voi olla seksuaalisia fantasioita, joita ei uskalla kenellekään jakaa. Joku on voinut tehdä jotain niin pahaa tai väärää, että kantaa taakkansa yksin hautaan saakka. Joillakin ylpeys ei anna periksi myöntääkseen virheensä. On kuitenkin yksi, joka tietää kaiken; oma peilikuvasi.
Kun katsot itseäsi peiliin, mitä näet. Näet itsesi kaikkine toiveineen, virheineen ja haaveineen. Jos ajattelet, että peilikuvasi olisi ystäväsi, kertoisit hänelle varmasti rakastavasi häntä juuri sellaisena kuin hän on.
Miksi siis emme uskalla paljastaa todellisia kasvojamme? Pelkäämmekö tulevamme hylätyiksi tai torjutuiksi vai pelkäämmekö tunnustaa mitä olemme, koska silloin todella joutuisimme itse kohtaamaan todellisen minämme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti