perjantai 2. marraskuuta 2012

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa viisahin?

Tervehdys jälleen!

Viime päivityksen tunnetiloista ollaan jälleen päästy eteenpäin ja ollaan vihdoin löydetty yhteinen sävel meille muuttaneen pikku riiviön kanssa, eli maassa rauha. Hypätäänpä siis jälleen aivan toiseen aiheeseen..

Tässä eräs ilta AVA:lta tuli pysäyttävä jakso ohjelmassa 'Erilaiset äidit', jossa seurataan synnytykseen valmistautuvia perheitä. Tämän viikon jaksossa seurattiin Johannaa, 25, ja Markoa, 26, jotka odottavat viidettä yhteistä lastaan. Suurperheen äippä ei tietenkään käy töissä, mutta eipä myöskään isukkia työnteko kuulema kiinnosta, kun arki pyörii vallan mainiosti myös valtion tuilla. Ja vaikka en valtiotieteidenmaisteri olekaan, niin sen verran suomen verotuksesta ymmärrän, että heidän arkensa ei pyörisi mihinkään suuntaan, ilman työssä käyviä veronmaksajia. Ohjelmaa seuratessa myös tajusin, miksi niin kovia verota maksetaan, kun heillä oli omakotitalo, farmari-auto, mokkanahkasohvat, älypuhelimet ja muut mukavuudet. Miksi sitä menisi töihin, kun kaiken voi saada ilmaiseksikin!

Itse aloitin työnteon kokopäiväisesti jo 15-vuotiaana. Aina olen hampaita kiristellen veroja maksanut ja opinnotkin rahoitin itse, ilman opintolainoja. Sen verran myös olen oma-varainen, että kuulun alani liittoon ja maksanut liittomaksuja joka kuukausi pahan päivän varalle. Paha päivä iskikin viime helmikuussa, kun jouduin vastoin omaa tahtoani irtisanoutumaan todella ikävästä työtilanteesta. Ja tosiaan vastoin omaa tahtoani, sillä työpaikastani en olisi halunnut mistään hinnasta luopua, mutta todella huono työilmapiiri söi niin henkiset kuin fyysiset voimani. Onnekseni kuulunkin siis liittoon, josta nyt siis saan pientä tukea kuukausittain sen aikaa, että työllistyn uudelleen. Mutta koska olen sinne myös joka kuukausi palkasti osan maksanut liittomaksuina ja veroina, tarkoittanee se sitä, että nyt saan ns. omani takaisin. Ja siitäkin summasta, mihin olen oikeutettu, vähennetään jälleen verot.

Jos osaisin samaistua Johannaan ja Markoon, tuudittautuisin tähän ihanaan vapauteen ja stressivapaaseen elämään, mutta kun en osaa. Vaikka tiedän olevani tässä hyvinvointivaltiossa oikeutettu työttömyystukeen, pistää moraalini vastaan. Olen 25-vuotias, terve ja työkykyinen aikuinen, joten minun kuuluisi olla töissä. En suoraan sanottuna kehtaa jäädä nyt kotiin vain pyöräyttelemään mukuloita, ennen kuin minulla on vakituinen työpaikka johon voin äitiyslomalta palata. Ja myöskin kaipaan työmaailmaa! Kaipaan lounastaukoja, palavereja, työkavereita, deadlineja ja projekteja. Ironista tässähän on se, että töissä ollessani haaveilin päivät pitkät pääsystä äippälomalle, joka on oikeasti kaukana lomailusta, ja nyt kun olisi vallan otollinen aika jakautua kahtia, kaipaan vain töihin. Näin ollen projekti Hercules on laitettu jäihin ainakin siihen asti, että pääsen takaisin työelämään. Ja ei, kyse ei ole paremmista äitiyspäivärahoista, vaan puhtaasi moraalista. Haluan tehdä töitä niin kauan ja aina kuin se on mahdollista. Sen lisäksi, että se on moraalisesti oikein, se on myös velvollisuuteni, jotta maksetuilla veroilla voidaan auttaa niitä, jotka ihan oikeasti apua tarvitsee.

Kysynkin siis tällä kertaa, kumpi meistä on hullumpi:

Marko, jolla ei työt päätä pakota, kun valtio maksaa elämisen, vai minä, joka haluan maksaa Markon mokkanahkasohvan?

Ei kommentteja: