Tuiki, tuiki tyttönen

Howdy-how!

Uppista kun on taas aika rientänyt viime päivityksestä, pahoitteluni. Ilman suurempia selityksiä, minulla on päällä toinen hieman laajempi kirjoitusprojekti, joka on vienyt nyt lähes kaiken aikani. Kerrotaan nyt kuitenkin päällisimmät tapahtumat viime ajoilta..

Viikko sitten tuli täyteen tasan kuukausi avioitumisestamme. Ennen naimahommia eittämättä hieman odottelin jonkinlaista hää-kriisiä. Tiedätkö semmoista, jolloin jotkut karkaavat pariksi viikoksi Kanarialle miettimään elämän tarkoitusta ja toiset taas peruvat paniikissa koko kinkerit. Ihme kyllä ennen häitä ei iskenyt minkäänlaista kriisiä eikä paniikkia, vaan olin asiasta varmempi, kuin mistään aiemmin. Mutta kuinkas kävikään, kun viime tiistaina lähdin parin likkakaverin kanssa ulos tuulettumaan. Vietimme perus illan, otimme vähän drinkkiä, tanssimme ja juorusimme. Ystäväni ovat molemmat sinkkuja ja vielä pirun hyvän näköisiä naisia, joten luonnon lakien mukaisesti he löysivät miesseuraa. Katselin ilolla vierestä, kun ystäväni tanssivat ja flirttailivat kaksilahkeisten kanssa. Ilahduin älyttömästi, kun toinen ystävistäni hymyili pitkästä aikaan silmät niin tuikkien, että voin käsi sydämellä väittää nähneeni perhoset hänen vatsassaan.

Silloin sen tajusin. En enää koskaan koe sitä samaa tunnetta. Tunnetta, kun tapaa ensimmäistä kertaa ihmisen, joka saa perhoset lepattamaan, posket punottamaan ja sukat pyörimään jalassa. Se tunne, kun annat viehkeimmän hymysi ja mietit tarkkaan harkiten jokaisen sanan ja katseen. Ja se ensisuudelma! Ah! Miten jännittävän hyvälle se maistuukin, kun tunnet ensimmäisen kerran toisen huulet omillasi! Minut valtasi masennus ja kateus. Olin niin järjettömän kateellinen ystävälleni, jolla on toivottavasti edessä vielä lukemattoma ensisuudelmia ja miljoonia perhosia!

Tämä perhottomuus masensi minua koko viikon, kun juhlimme ystäväni viimeistä lomaviikkoa. Aiheutin samalla myös ensimmäisen avioriitamme, kun viihdyin lauantaihin asti enemmän ulkoille Helsingin yössä, kuin kotona. En vain saanut sanottua miehelleni, että minua alkoi ahdistamaan avioliiton lopullisuus. Tajusin nyt vasta, että minulta loppui flirttailut ja harkitut katseet kun pappi sanoi aamen. Nyt arkeen ja kotiin palattuani alkoikin hävettää käytökseni, vaikkakaan en mitään kielletty ole tehnytkään. Olen vain kateellisena katsonut vierestä ystäväni silmien tuiketta. Rehellisesti voin myöntää, että vaikka en ikinä pettäisi miestäni millään lailla, niin silti kateuteni ensisuukottajia kohtaan tuskin koskaan hälvenee kokonaan.

Mutta onneksi huomasin tänään, että omistan vielä perhosia syvällä vatsani pohjalla, vaikkakin eri lajia kuin ennen.. Lähdemme keskiviikkona vihdoin ja viimein häämatkalle Roomaan, eli edessä on paljon odotettu honeymoon!! Olen niin onnellinen tulevasta matkasta, että silmäni tuikkivat varmasti enemmän kuin tuhat tähteä! Ja vaikka ei luvassa olekaan enää ensisuudelmia, on edessä monta ihanaa matkaa ja hetkeä ensimmäistä kertaa avioparina.

Yhdet vielä ja sitten toiset!

Laitetaanpa toinenkin teksti tänään tulemaan, kun tuntuu juttua riittävän..
Ennen häitä tein kaikkea mahdollista viimeistä kertaa neitinä. Viimeistä kertaa saunoin, söin, join, kävin agilitytreeneissä, kynsihuollossa jne. Nyt teen kaikkea ensimmäistä kertaa rouvana. Ja nautin siitä täysin pienillä rinnoillani!  On ihanaa, kun ihmiset kutsuvat minua Rouvaksi! Tämä Rouva on siivonnut, treenannut koiran kanssa ja kokannut ensimmäistä kertaa! Silti toinen viimeinen kierros alkoi jo..

Ystäväni kutsui minut mukaan illanviettoon ja mietin automaattisesti, että alkaa olla viimeisiä illanviettoja ennen vauvaa. Häämatkaa varatessa mietin, onko se mahdollisesti viimeinen matkamme ihan kahdestaan. Tupakkaa poltan kuin viimeistä päivää, sillä tiedostan joutuvani luopumaan tuosta lempi paheestani käärön ilmoittaessa saapumisestaan. Annan itselleni paljon (varsinkin paheita) anteeksi, sillä jokainen kerta voi olla viimeinen, ennen kuin elämäni laajenee rakkauden siemenellä. Outoa käytöksestäni ehkä tekee se, että tuosta möykystä ultraäänikuvassa ei ole vielä tietoakaan! Dr.Freud varmasti olisi sitä mieltä, että jossain historiassani on jäänyt jotain kesken, kun nyt pyrin jatkuvasti kehittämään uusia projekteja, jotka pitää saada toteutettua. Oli niin tai näin, aion ottaa ilon irti jokaisesta viimeisestä kylmästä siideristä ja tupakasta, joita ehdin vielä nauttia toivottavasti monia! Enkä voi luottaa Freudiin, sillä hän ei tiennyt miltä tuntuu elää elämää ensimmäistä kertaa äitinä ;)